tiistai 15. syyskuuta 2020

Synttärionnea viisivuotiaalle!

 15.9.2015 uskalsin vihdoin perustaa omille cossihöpinöille jonkinlaisen alustan, ja tämä alusta on edelleen verrattain aktiivinen ja pystyssä. Toki tämä vuosi on omalta osin tökkinyt varmaan jokaisella cossaajalla jollain tavalla, jonka takia tämäkin blogi on viettänyt melkoista hiljaiseloa. Blogeista aika oli jättänyt jo tämän blogin perustamisaikoina, mutta tykkään tästä liikaa konseptina (hölötä omia asioitasi pitkien tekstien muodossa) joten täällä edelleen ollaan! On välillä mukava palata vanhempien postauksien pariin, kun conpäivityksistä voi melkein tuntea sen fiiliksen mikä kyseisessä conissa oli meneillään. Vaikka tänä vuonna cosplayrintamalla on ollut lähinnä sirkkojen siritystä omalta osaltani Frostin jälkeen, olen tehnyt kaikenlaista muuta cosplayhyn liittyvää vuoden aikana. Vuoden 2020 Ropeconin cosplayvastaavan piti olla allekirjoittanut, mutta sattuneista syistä tapahtumaa ei järjestetty fyysisessä muodossa lainkaan ja tekemäni työ kisojen eteen valui viemäristä alas. Ehkä ensi vuonna uusi yritys! 

Kesällä olin myös kiireinen PKS Cosplayn someprojektin parissa, sillä olen tämän vuoden somevastaava kyseisessä yhdistyksessä! Oli hauskaa Pincyuun kanssa kierrellä ympäri Helsinkiä, kävimme monessa itselleni ihan uudessa paikassa ja Instagram storyihin oli hauska keksiä kuvaavia gifejä! Koska haluan kehittää yhdistyksemme toimintaa, olen myös mukana tekemässä PKS Cosplayn nimissä sanastoa cosplaylle, jotta esim. tutoriaalien seuraaminen olisi helpompaa kun on paikka, mistä tarkistaa termit joita ei tiedä cosplaymerkityksessä.

Tällaista olen puuhaillut!

Olen yrittänyt myös paikata cosplaymammailun ja muun conityöskentelyn jättämää aukkoa osallistumalla koulun tapahtumiin ja muihin hommiin, esim, tutorointi ja speksi-teatterin puvustuksessa tuli myös ommeltua ja vaatetettua jengiä. Itselleni yllättävin homma tässä syksyllä on kouluni urheilutapahtumassa vapaaehtoisena toimiminen ja tässä pitää tietää, että olen varmaan maailman epäurheilullisin tyyppi. Mutta hauska nähdä ihan erilaisen tapahtuman järjestäminen "kulisseista" kuin missä on itse ollut mukana tähän asti. 

Olin ajatellut myös kuvauttaa Frostiin tekemäni Tähkäpää-cossin syksyn aikana, mutta heinäkuussa tilaamani peruukki onkin saatavilla kaupan varastolla vasta marraskuussa. Eivät voineet tästä kertoa ennen tilaamista, vaan piti itse kysellä perään että missäs peruukki vetelee. Onneksi ajatuksena on sisätilashootti, että ehkä talvellakin sen saa järkättyä vaikka valo onkin vähissä. 

Siinä taisikin olla viime aikojen kuulumiset, tl;dr en ole lopettanut tai varsinaisesti tauolla, cosplay kiinnostaa edelleen mutta on paljon kaikkea muuta siihen liittyen menossa tässä samalla! Katsotaan, saanko jostain kirjoitettua vielä tämän vuoden puolella vai jääkö tämä tämän vuoden viimeiseksi. 
Ensi kertaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti