maanantai 23. tammikuuta 2023

Räntää ja loskaa - Desucon Frostbite 2023

Vuoden ensimmäinen postaus!

Vuosi tuntui starttaavan aivan liian nopeasti ja ennen kuin huomasinkaan, Frosti yllättikin jo kulman takaa. En muista, milloin Frosti olisi ollut näin aikaisin vuodesta, Frosti sijoittuu mielessäni usein helmikuulle sillä Yukicon taas oli usein vuoden ensimmäinen con. 

Tein harvinaisen poikkeuksen ja cossasin vain perjantaina, eli täysin päinvastaisesti kuin aiemmissa Desuissa (eli muina päivinä paitsi perjantaina cossit). Olin aivan suossa kouluhommien kanssa enkä kerennyt tekemään mitään niistä puvuista, mitä olin jollain tasolla ajatellut Frostiin. Vanhojen pukujen käyttö ei nyt tällä kertaa inspannut kauheasti Tähkäpään lisäksi, ja sekin valikoitui lähinnä siksi että halusin kokeilla jemmata valot Tähkiksen peruukkiin. Toivottavasti kerkeän tänä vuonna tekemään uusia cosseja!

Viikonlopun "cossi" suunnitelmat

Olin tälläkin kertaa töissä backstagella Anakichin oikeana kätenä, ja tehtävänäni oli informoida cosplaymammoille ennen conia ja sen aikana kisapäivän kulusta, aikatauluista, kisaajista, työnkuvasta ja mahdollisista muutoksista, kuten kisaajien peruutuksista ja aikataulun myöhästymisistä. 

Perjantaille tosiaan laitoin muutamaksi tunniksi päälle kolme vuotta sitten valmistuneen Tähkäpään, jonka peruukkiin olin tällä kertaa jemmannut sisustusvalot. Sain inspistä parin vuoden takaisesta photoshootista, jossa käytimme vastaanvanlaisia valoja. Shootin valot olivat tosin aika isoja ja johdot paksuja, joten ne eivät piiloutuneet kauhean hyvin ilman järjestelmällistä asettelua ja täydellistä liikkumattomuutta. Halusin kokeilla, saisinko tehtyä vastaavan niin, että pystyisin jopa hengailemaan niiden kanssa conissa.

Koska fiksusti en sovittanut peruukkia missään vaiheessa valojen laittamisen aikana vaan vasta silloin kun piti olla jo lähdössä kotoa (ja ajattelin lähteä cossi päällä coniin), valot eivät asettuneet ihan niin mukavasti ja hyvin kuin olisin halunnut. Toisen puolen valot olivat paremmin esillä ja tämän takia rutkasti kirkkaammat kuin toisen puolen hiukset :(
Ne ajoivat kuitenkin asiansa näin muutaman tunnin conissa olon aikana, vaikka saivatkin yli metrin pituisen peruukkini aikamoiseen takkuun.
Sain myös lyhyellä varoitusajalla Hanjon cossaamaan kanssani ja hän pisti myös muutaman vuoden takaisen Lumikkinsa niskaan. 

Lauantai alkoi leppoisissa merkeissä, sillä pääsimme backstagelle hommiin vasta klo 13 eteenpäin. Ehdin siis aamulla jopa conittamaan jonkun aikaa! Kävin heti ensiksi taidekujalla Mustekukan pöydällä, löysin hänen ihanat kukkansa viime vuonna ja olenkin joka kerta käynyt hänen pöydällään, kun olemme sattuneet olemaan samassa tapahtumassa. Niin ihania tuotteita kauniissa väreissä! Ostin jälleen yhden hiuskukan lisää, uutuuskorviksiakin harkitsin mutta totesin niiden olleen vähän liian isot omaan makuuni (vaikka noin muuten olivat todella kauniita!). 

Meillä oli cosplaytiimin kesken jälleen teemapäähineet, tällä kertaa megasöpöt lammaspannat! Ne olivat niin söpöt, että kehittelin lookin niiden ympärille. Vaikka cosseja ei tällä kertaa tarvinnut ommella raivolla vikoina päivinä ennen conia, päätin saada jonkun aikaa kesken olleen hameprojektini Frostiin valmiiksi jotta voin pitää sitä lauantaina. Hame sopi ihan täydellisesti söpön pannan kanssa!



Backstagella oli tuttuun tapaan melkoinen hulina ja aikataulut eivät paikoitellen pitäneet paikkaansa osittain meistä mutta myös meistä riippumattomista syistä. Mielestäni selvisimme kuitenkin hienosti kaikista haasteista! Kiitos tästä kuuluu upealle tiimillemme, jossa oli puoliksi bäkkärin konkareita ja aivan uusia niin Desun backstagella kuin muutenkin mammahommissa. 

Meidän porukka! <3

Päivän hektisyydestä kertoo se, että kävin vessassa ensimmäistä kertaa heräämisen jälkeen vasta kisan aikana, eli klo 18 jälkeen. Päivä ei loppujen lopuksi ollut edes niin kiireinen ettenkö olisi jotain ehtinyt syödä kunnolla tai käydä siellä vessassa, ei jotenkin vaan käynyt mielessä siinä kaiken keskellä että niin, minäkin olen ihminen jolla on mm. tarpeita kuten vessassa käynti ja syöminen.

Sunnuntai oli varattu vain koomaamiselle, en tosiaan laittanut mitään cossiakaan päälle.

Cool-Minervainen

 Hengailin, kävin syömässä, kävin hakemassa kirppisvoitot. Sain kaikki kirppikselle tuomani tavarat myytyä, jee!  Harmikseni molemmat tuomani henkarit olivat kadonneet teille tietymättömille, vaikka ystävällinen kirppiksen henkilökunta koitti niitä etsiä pöytiensä takaa ja minäkin pengoin esillä olleet henkarit läpi. Eipä ne kalliita olleet, mutta olin tuonut ne sillä ajatuksella, että saisin ne myös takaisin (ja olin teipannut niihin myyjänumeronikin että löytäisin ne myöhemmin). 

Kaiken kaikkiaan Frosti jännitti, stressasi, innosti ja ahdisti jonkun verran etukäteen, mutta näin jälkikäteen mietittynä suurin osa ahdistuksesta tuli todennäköisesti kaikesta muusta kiireestä, jota oli työn alla noin kuukauden ajan ennen Frostia ja se kaikki kulminoitui tähän ensimmäiseen ns. deadlineen, joka tammikuussa oli. 
Oli kuitenkin mukavaa palata samoihin hommiin kun kesällä, kun osa työstä oli jo valmiina eikä kaikkea tarvinnut tehdä alusta alkaen itse (mm. kesällä tekemäni tiimiläisten aikataulutetris-pohja oli oikein kätevä). Toki tällä kertaa CCCC:n sijasta olikin ECG, jossa on ihan eri säännöt ja kisakategoriat ja meillä oli huomattavasti tiukempi aikataulu taklattavana. 

Frosti-loot

Olen miettinyt kisalavoille palaamista tämän vuoden aikana, kun on muutama vuosi tullut tehtyä enemmän hommia kulissien takana erinäisissä tapahtumissa. Katsotaan, mitä tuleman pitää!

Ensi kertaan (ෆ˙ᵕ˙ෆ)♡

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti